Tänään on 06.09.2010 22:55 ja nimipäiviään viettävät: Asko, Felix ja Felicia.
bottom_left bottom_right
logo
Etusivu Rekisteröidy käyttäjäksi Ohjeita Uusimmat Käyttäjät Tapahtumat Tapahtumapaikat Reseptit Keskustelu Yhteisöt Uutiset
top_left top_right

Yhteisön Mafiaveljet - Goodfellas tiedot


Yhteisön kategoria: Televisio ja elokuvat
Yhteisön kuvaus: Vuonna 1990 valmistunut Mafiaveljet (Goodfellas, 1990) perustuu Nicholas Pileggin kirjaan Wiseguy (kuten Casinokin viisi vuotta myöhemmin, joka on entisen new yorkilaisgangsteri Henry Hillin elämäkerta. Se kertoo New Yorkin järjestäytyneestä rikollisuudesta kolmelta vuosikymmeneltä, aina 1950-luvulta lähtien. Mafiaveljet oli valmistuttuaan todellinen menestyselokuva ja se keräsi kuusi Oscar-ehdokkuutta, mm. parhaasta elokuvasta ja ohjauksesta. Se ettei Martin Scorsese ole koskaan voittanut Oscar-pystiä on mielestäni huutava vääryys, onhan niitä ansaittu heppoisemmillakin elokuvilla.

Henry Hill (Ray Liotta, Cop Land, Hannibal) on nuori brooklynlaispoika, jonka haaveena on aina ollut tulla gangsteriksi. Hänen unelmansa toteutuvat, kun hän pääsee paikallisten mafiosojen juoksupojaksi. Iän ja taitojen karttuessa hän pääsee sisäpiiriin ja tutustuu Jimmy Conwayhin (Robert De Niro, Kauriinmetsästäjä, Kuin raivo härkä) sekä Tommy DeVitoon (Joe Pesci, Tappava ase 2,3,4), joiden kanssa hän tekee ryöstöjä ja murhia ympäri New Yorkia.

- http://www.leffa-arviot.com/arvostelut/g/goodfellas/index.html
Yhteisön lisääjä:ScorpioN
Yhteisön kotisivut:www.imdb.com/title/tt0099685/
Yhteisö viestit:Sallittu kaikilta rekisteröityneiltä


Yhteisössä on 6 jäsentä

arrow Andy arrow Frosty arrow Late arrow malmari
arrow Pikkiz arrow ScorpioN


takaisin Takaisin yhteisöjen hakuun
bottom_left bottom_right
© Juho Kyynäräinen 2006 - 2008| Ohjeita | Lähetä palautetta | Mediakortti
bottom_left bottom_right